109 viikkoa, -70 kg

BMI: 25 Kokonaispudotus: 70,1 kg, 

Tuohon blogin kuvaukseen olen aikoinaan laittanut tavoitteeni: sairaaloisesta lihavuudesta lievään ylipainoon, joten osittain olen siis jo ylittänyt tavoitteeni, "OLEN NORMAALI", mutta silti olen vasta puolivälissä tavoitetta! Nämä pudotetut kilot eivät saa palata, eikä tämä hyvä olo saa kadota!

"Olla normaali": terveydenhuollon määritelmien mukaan painoni asettuu nyt painoindeksin mukaan juuri normaalipainon ylärajaan, eli on 25 ja vyötärömittani on naisille asetetun tavoitteen 90 cm alle (88 cm). Voitte olla varmoja, että en ikipäivänä ennen voinut edes kuvitella, että nuo lukemat olisivat minulle millonkaan mahdollisia ja vielä vain omin valinnoin sekä täysin terveenä ilman minkäänlaisia lääketieteellisiä operaatioita tai lisäravinteita. Mutta se on mahdollista!

Tärkeimmät mahdollistajat ovat olleet:

• oma tahtotila aidosti oppia uusi elämäntapa, elämään normaalikokoisen ihmisen elämää
• läheisten ja ystävien tuki, kannustus ja mukana eläminen

Olen ollut aina lihava tai vähintäänkin runsaasti ylipainoinen, joten asetin myös tavoitteksi oppia elämään normaalipainoisen ihmisen tavoin. Mitä syödä ja liikkua, että paino pysyy lähellä normaaleja lukemia.

Painonhallinnassa on aina kyse syömisen ja liikkumisen suhteesta. 

Minulle ruuanlaittoa rakastavana paras lähtökohta oli paneutua ensin syömisen kautta, eli ensin opettelin syömään kevyemmin, terveellisemmin ja vähemmän. Kun painoa oli pudonnut sen verran, että liikkuminen ei enää ollut tuskaa tuli vasta aika lisätä liikuntaa. Kolmas tärkeä osa muutosta on aika, mikään muutos ei tapahdu hetkessä, joten itselle on annettava aikaa oppia uusi elämäntapa. Muutos ei ole projekti, jolla on alku ja loppu, vaan muutos on jatkuvaa uuden opettelua. Sitä on painonhallintakin, jota sanaa käytän paljon mielummin kuin laihdutus.

Pysyvään muutokseen tarvitaan myös koko lähipiirin tuki mukaan, ja on sanottava jo tässä vaiheessa erityisen rakkaat kiitokset puolisolleni, joka on myös tsempannut itseään hurjasti (yli -40 kg). Perheemme ruokatottumukset ovat muuttuneet kahden vuoden aikana paljon, mutta kummankin toiveita huomioiden. Samoin liikkuminen yhdessä ja toisia kannustaen tuntuu  niin paljon paremmalta, kuin yksin lähteminen.

Muutoksen myötä ajankäyttöä on joutunut opettelemaan ja muuttamaan varmaankin eniten. Hyvän ja tervellisen ruuan tekemiseen olen panostanut tekemällä valtaosan ruuastamme perusraakaineista alkaen itse ja vähentänyt puolivalmisteiden käyttöa. Tälla tavalla mahdolisuudet säätää ravintoarvoja on ollut minulle helpointa, toki aikaa vievää.  Liikunnan lisääminen tuli meille helpommaksi vasta, kun opimme löytämään sille sopivat ajankohdat, jolloin se maistuu parhaimmalta ja ei häiritse muita pakollisia rutiineja.

Niin kuin puu kasvattaa vuosirenkaitaan niin myös elämän muutos jatkaa etenemistään. Vaikka nyt olo on vähän kuin pajunvitsalla, kun runko on ohentunut, sisusta pitää kuitenkin edelleen vahvistaa. Paluute entiseen elämään torjutaan liikkumalla sopivasti ja syömällä oikein!
Tässä kahden vuoden aikana tapahtuneessa muutoksessa jälkimmäisen vuoden on mukana ollut myös personal trainer nostamassa meitä sohvaperunoita liikkuviksi porkkanoiksi. Seuraavaksi kaipaamme vielä rautasta otetaa lihasten kunnon kohennukseen, jota jo nyt syksystä on aloiteltu pilateksen, kahvakuulan ja sählyn voimin, mutta nyt kutsuu jo muukin voimaliikunta.
Lihaton lokakuukin on maistunut todella hyvälle ja ollut vaivatonta, joten katsotaan miten tuokin huomioidaan jatkossa.

96 viikkoa, -64 kg

BMI: 26,7 Kokonaispudotus: 64,1 kg, 

OHO, nyt olen itsekin jo hämmästynyt, ehkä jo hieman huolestunutkin, miten tuo paino edelleen vaan jatkaa alaspäin menoa tuota tahtia.

Menneeseen kuukauteen mahtuu kaikenlaista opettavaa, mm. juhannusviikon lomamatka. Kuvittelin osanneeni valita niin laivalla kun vierialla järkevät ja kohtuulliset syömiset (muutama lakupussi oli selkeä ´"ylilyönti", mutta hei, joskus tuota tapahtuu kelle tahansa lomalla).  Viikon liikkuminen jäi kuitenkin vain kahteen reippaaseen aamukävelyyn (3,5 ja 7 km) + kaupoilla lumpusteluun, Hups, paino pomppasi melkein 4 kg ylös tuon viikon aikana! Määrä yllätti, ei se että nousi.

Tuosta vaan huomasi kaksi asiaa:
- kroppa ei vielä ole  tasapainottunut nykytilaan ja kun reagoi rajusti muutoksiin
- liikkumisen tärkeys suhteessa  syömiseen.
Viikon jälkeen kotona "back to the basic", normaalilla syömisellä ja liikunnalla  puolet  lisäkiloista putosi viikossa ja nyt sitten jatkanut alamäkeä siitä.

Hyvää tuossa oli, että se pisti miettimään syntyjä syviä, miksi laihtuminen onnistuu, mutta pysyminen mitoissa ei. Kun laihtumista on ollut noinkin paljon, sitä ei todellakaan ole sama ihminen enää, vaikka mielestään niin kokee.
Ensin tulee tietysti se ilo, että olen vihdoinkin saavuttanut tavoitteeni olen "normaali" kokoinen ja kaikki ihailee minua ja saavutustani. Pitäisi myös oppia elämään normaalisti kaiken aikaa.

Kävelylenkit  ovat olleet todella mukavaa näin alkukesän vehreissä maisemissa. Olen todella nauttinut lähteä aamulla ulkoilemaan, varsinkin kun lähimaastosta löytyy todella paljon erilaisia ulkoilureittejä. Ennen syksyä on vielä haasteen lihaskunnon kohottamine, jotta salille rohkenisi sitten mennä. Tuohon on lähistön ulkokuntosalit hyvä apu.

92 viikkoa, - 62 kg

BMI: 27,3 Kokonaispudotus: 61,8 kg, 

Itselleni asettama painotavoite on nyt saavutettu! 

Tuossa oli alleviivattava tuo sana paino, koska todellisuudessa painonpudotus on vain osa kokonaishaasteesta, näissä painoissa on myös pysyttävä. Kokemuksella on rehellisesti todettava, että tuossa jälkiosassa olen aiemmin raskaasti epäonnistunut. Kun tämän kertainen painonpudokseni lähti etenemään hyvin kohti omaa tavoitettepainoani, tavoiteeksi asetin, että saavutetuissa lukemissa myös pysytään. 

Aiemmista laihdutuskerroista, jolloin painonpudotukseni on ollut useita kymmeniä kiloja, mieleen on jäänyt aivan selkeitä kohtia, joista käänne painonnousuun on silloin alkanut:

•  Movenpick jäätelötötterö Kaivopuiston rannan kioskista. Tämä on niiltä vuosilta kun ko. jäätelö tuli Suomeen ja Helsingissä oli vain muutama sitä myyvä koski (Foorumin alakerrassa ja tuolla Eteläsataman Klippanin laiturin lähellä). Kävelin molemmille ostamaan ison jäätelötötterön (Foorumista ehkä vielä kolmannen paluumatkalla),  kun en samalta kehdannut syödä niin montaa kerralla kun mieli teki. Tein silloin usein vartavasten junamatkan Martinlaaksosta Helsinkiin syömään jäätelöä, mutta nuo kioskien välit sentään kävelin. Mutta yhtä kaikki, tuosta yhdestä jäätelöstä lähti lipsuminen, joka sitten kasvoi ja paisuin entisilleni, ja paljon enemmänkin.
• Dubain hotellin aulabaarin kakut. Olimme mieheni kanssa laihtuneet yhdessä (itse n. 73 kg silloin). Voitimme kuvaus/palkintomatkan Dubaihin. Alkumatkalla herkuttelimme vielä yhdellä jaetulla kakkupalalla kerran päivässä, mutta loppuviikosta taisi jo kummallekin maistua parikin yksin syötyä kakkupalaa päivässä. Tuosta painopudotuksesta sitten kertyi takaisin n. 54 kg. Positiivista, kaikki ei tullut enää takaisin korkojen kera, vaan nyt tänä päivänä ollaan tilanteessa, että nuo on pudotettu korkojen kera pois. 

Tällä kertaa olen koettanut oppia edellisistä virheistä. Koko ajan olen painottanut, että mistään ei olla kieltäydytty.  Vielä ainakin on tunne, että ei ole sellaisia pakonomaisia kaipuita joihinkin ruoka-aineisiin, että olisi tarve ryhtyä niitä ahmimaan. Toivonmukaan tuollaisia en jatkossakaan löydy, vaan olisi jo tällä kokemuksella oppinut jotain. 

Tämän hetkinen ruokavalio tuntuu niin hyvältä, että siihen ei ole tarvetta tehdä muutoksia, suuntaan tai toiseen. Jos paino vielä tällä tavalla syöden putoaa, sekään ei haittaa. Haasteena koen tällä hetkellä ennemmikin liikkumisen, koska jos siinä palaan sohvaperunaksi, niin mikän ruokavalio ei pidä minua kunnossa. Liikkuminen on nyt se tärkein osa-alue, jota joudun tarkkailemaan.  Tämä on ollut tiedossa ja siksi olen tämän kuntoprojektini rakentanut elefantinsyömisperiaattella, pala kerrallaan. Nyt nautin syömisistäni oikealla tavalla ja oikeat määrät. Liikuntaa on pikku hiljaa tuotu mukaan, mutta nyt keskittymisen painopiste on siinä siirrettävä selkeästi lihaskunnon kohentamiseen. 

Ai ai ai, tiedossa on monta kipeää ja kankeaa päivää, kun aiemmin tiedostamattomia lihaksia lähdetään etsimään. Onneksi ulkona on ihania kesäpäiviä ja lähistöllä paljon hyviä lenkkimaastoja ja puistoja, joissa voi ulkoilla ja harjoitella ennen syksyn salille siirtymisiä. Ja pääsee urheilukauppoihin shoppailemaan kaikenlaisia ihania asuja ja kuntoiluvälineitä. Kun aiemmin olen "joutunut" ostamaan vaatteet jos ne on mahtuneet päälle, niin nyt sopivia löytyy helpommin tavallisten vaatteiden "himo" on pienentynyt, mutta tilalle on tullut urheiluasut. No onhan tuo parempaa itsensä palkitsemista kun jäätelö!

 

Kevätkunto ( ja kokemusta valmennuksesta)

Blogin nimen mukaisesti pitäisi varmaankin kertoa jo mitä tuolle lyllerttämiselle kuuluu.
No sille kuuluu jo aika huonoa,  tässä saa kohta unohtaa lyllertämisen kokonaan,  kun juoksujalkaa jo alkaa kutitella.

Voi olla, että vieläkin lyllertäisin, ellen viime syksyllä olisi tavannut  personal trainer Miaa. Tavoitteemme hänen suhteen oli, että me kaksi sohvaperunaa löytäisimme ja oppisimme oikeat, meille sopivat tavat liikkua ja emme lannistuisi huonoista ulkokeleistä talvella. Painonpudotus oli jo tuolloin hyvässä vauhdissa mutta liikkuminen, no ei sitä juurikaan ollut, lähinnä vähäistä "puistokävelyä". Salille tai jumppaan meno ei oikein tuntunut luontevalta siinä täydellisessä rapakunnossa.

Innoissamme haaveilimme mielessämme salitreeneistä, tanssiharrastuksesta ja kaikista uusista liikkumismahdollisuuksista. Minulla oli kuitenkin aikamoinen kammo kaikenlaiseen ryhmäliikuntaan ja valitinkin alkuun omaavani kaksi samanpuoleista jalkaa, ja mikään ei onnistu. Mieheni ei uskonut pystyvänsä juoksemaan tai hyppimään, eikä ajatuskaan sauvakävelystä kuulunut miestenlajeihin.
Ensitapaamisellamme Mia kuunteli ajatuksiamme ja innostustamme, mutta käyttikin ammatisilmäänsä ja oivalluta, että ei suositellutkaan meille kuntosalia (lähes tyrmäsi ajatuksenkin siitä), vaan alkuun pohjakunnon kohentamiseksi ihan vaan kotijumpaa pidennettävien kävelylenkkien lisäksi. Tuota emme odottaneet ja alkuun tuntuikin vähän pettyneeltä, mutta kun vauhtiin päästiin niin todellakin tuo oli meille se oikea tie. Innostuimme kotijumpasta todella ja kun löysin vielä meille ohjelma-appsin, jolla talvi-iltaisin tömistelimme olohuoneen lattialla hyppyjä, kyykkyjä, rutistuksia, niin kotijumppa tuntui jopa mukavalta (anteeksi alakerta, jos lamppunne tärisi hyppelyiden aikana).

Kävely on kuitenkin edelleen meille lajeista mieluisinta.  Enää ei mennä pelkkiä puistokävelyjä, vaan tehoa ja matkaa on tullut yhteisten treenienkkien myötä huomasti lisää. Nykyisin suihkimme mennä sauvojen kera, vaikka ensimmäisestä treenistä meinasi tulla katastrofi takatalven iskiessä sovitulle ohjaukselle. Toisella yrittämisellä edes kolisevat sauvani eivät poistaneet innostusta ja miehenikin on se, joka ehdottaa nykyisin lenkille sauvoja mukaan. Osamatkat lenkeistä sujuu jo jopa lyhyiden hölkkäpyrähdyten kera, varsinkin ylämäistä saa mukavaa sykkeennousua juoksuaskelilla.

Jos joku tänä päivänä vielä pitää personal trainerin hankkimista turhuutena ja kalliina, niin oman kokemuksemme mukaan voin kyllä suositella sitä. Mutta on kuitenkin muistettava, että paraskaan PT tai hyvä ohjaus ei nosta kuntoa tai laihduta, se olet sinä itse joka teet töitä! Meillä on myös käynyt hyvä tuuri löytää heti ensikerrasta miellyttävä ja meille sopiva PT.  Löysimme helposti yhteisen sävelen ja sopivan tapaamistahdin, joka on ollut n. pari kertaa kuukaudessa.Tuolloin ollaan käyty asioita läpi ruokavaliosta ja muuta elämäntilanteesta ja tehty uusia jumppaliikkeita tai lenneilty. Kummasti vaan yhteisen tapaamisten jälkeen on seuraavana päivänä löytynyt aina uusia kivistäviä lihaksia, joista pelkkien ei omatoimilenkkien jälkeen ole ollut tietoakaan.

Seuraavaksi odotamme jo syyskautta, jolle on lupausta niistä salitreeneistä ja minullakin voi olla sittenkin jalkapari, joilla voisi koettaa ryhmäliikuntaa. Kesä kävelään ja liikutaan mahdollisuuksien mukaan ulkona. Sadepäivinä nuo sohvanpäädyssä odottavat kahvakuulat saavat kyytiä, onneksi työpaikan tyhy päivässä sain kokeilla niitä, ja joitain liikeitä on vielä mielessä.

Lopuksi vielä painopäivitys:
Painoni on pysynyt hallinnassa, pientä laskua on edelleen, mutta nyt onkin tasapainottamisen aika. Miehen osalla paneudutaan painojumiin, missä mättä, että vaa'alla lukemat ei kuukaudesta toiseen laske vaikka mies on jo kohta lopettanut syömisen ja juoksee kuin hirvas metiköissä.

80 viikkoa, -57 kg

BMI: 28.9 Kokonaispudotus: 56,7 kg

Iloksen voin todeta, että pääosin painotavoitteeni on nyt saavutettu ja paljon muuta tuon myötä.

Kun 26.8.2013 kirjasin ylös sunnuntaiaamuna painoni en varsinaisesti astettanut sille lopputavoitetta, mutta kaiken oli muututtava. Paino ei saisi enää nousta mutta haaveena toki oli, että Kiloklubin pudotuslaskurissa saavuttaisin keltaisen palkin, eli painoindeksi olisi alle 30, lievästi ylipainoinen. Samalla tuo paino jäisi kuitenkin vain muutaman kilon ison psykologisen painorajan päälle, joten oikeasti kyllä se haave oli tuosta vielä muutama piiru alaspäin. No, nyt olen noissa molemmissa haavelukemissa, eli paljoa alle ison rajan, mutta juuri vielä vaan sen verran, että on.

Vastaus kysymykseen, miltä nyt tuntuu? Iloiselta! Oikeasti tuo on aika turha kysmys, tietysti hyvältä, kevyemmältä, paremmalta, reippaamalta ja muutenkin positiivisemmalta, vaatekaappi on uusittava sukkia ja osin jopa kenkiäkin myöten, saati lähes kaikki muukin. Mutta kuitenkin ihan normaalilta, samalta kuin aina ennenkin, kun on iloinen aurinkoinen päivä. Tuo ei tarkoita sitä, että väheksyisin pieniä tai isoja painonpudotuksia, mutta niiden taustalla on aina se sama henkilö kuin ennenkin, joka vaan pystyy nyt moniin muihinkin asioihin kuin puuskuttamaan ja hikoilemaan muutamstakin askeleesta.

Tässä vaiheessa toki joutuu aina selittämään, miten olen tässä muutoksessa onnistunut

• Mettinyt, mikä aiemmassa ruokailussa ja elämäntavassa on ollut syynä painon nousuun. Ja miettinut tatä uudelleen ja uudelleen. Minulla se oli mm. liian suuret annokset ja kaikki makeat herkut.
• Ruokavalion tarkistus, mitään yksittäistä ainesta tai ruokaryhmää en kuitenkaan ole koskaan kietänyt itseäni syömästä. Mutta syön nyt selkeästi terveelliemmin, harkitummin ja vähemmän, 
• Yhden lautasen periaate: Mietin, maistuuko santsattu ruoka yhtä hyvälle, kuin ensimmäisellä lautasellisella. Usein ei, niin miksi sitä sitten pitäisi ottaa lisää. 
• Liikuminen vasta sitten kun jaksoin sen aloitta siten, että se tuntui hyvälle ja nauttavalle.

Painonpudotuksesta sanotaan, että itse pudottaminen on se helpoin vaihe. Tämä on aikalailla totta edellisten kokemusteni perusteella, vaikka ei sekään ihan helppoa ole. Edessä on kuitenkin nyt paljon ja isompia haasteita, mikään ei saa muuttua nykyisestä elämäntavasta, ei lisää herkuja, ei enempää ruokaa tai vähemmän liikuntaa. Tämä taso on vakiinnutettava normaalitilaksi. Tänään tuo tuntuu vielä hyvälle ajatukselle ja tahtoa ja voimaa uhkuen julistan tuota. Nyt jos koska tarvitaan vasta näyttää tuo teoksi, sitten on tavoite vasta saavutettu. 

Jatkossa tulen keskittymään pudotusmuistelujen lisäksi tuon painon nykytilan hallinnan kommentoimiseen. En lupaa tiuhempia kirjoitusvälejä (vaikka miellelläni soisin itseni niistä tiuhemmin kirjoittavan), mutta jos minusta ei parin kuukauden päästä kuulu mitään, laittakaa ihmeessä viestiä ja kysykää, etten pääse repsahtamaan. 

80 viikon muutos näkyy hyvin selkäpuoleta otetusiisa kuvissa

 

Tervehdys!

Tämän 52 kg elämäntapamuutosmatkan aikana olen tehnyt tähän blogiini muutamia ylöskirjauksia tuntemuksistani. Harvakseltaan ja silloin kun on tuntunut hyvältä muistella tai kommentoida urakkaa, mikä tuntunut hyvälle mikä vaikealle. Tähän asti en ole näitä kirjoitelmiani antanut julkiseen lukemiseen, mutta nyt koen, että voisi olla jo sen aika. Ja onhan näin loppiainen se aika vuodesta jolloin kaikki mediat pursuavat erilaisia ohjeita terveyden ja pahoinvoinnin saralta.

Blogi on omakohtainen ja kertoo tämän kertaisesta laihtumiskokemuksestani. Taustalla on niitä monia ja osa tarkoitus tällä kirjoittamisella onkin, että tämä jäisi viimeiseksi pudotusurakaksi omalta kohdaltani. Sen aika näyttää, mutta olen pyrkinyt kiertämään pudotuksen aikana kaikkia niitä karikoita joissa edellisillä kerroilla sortuminen on tapahtunut. Uusista kohdsta en sitten vielä tietenkään tiedä mutta niistä kertoo sitten tuleva historia.

Ensimmäiset ja suurimmat laihdutuskokemukseni alkavat 8 vuoden ikäisestä lähtien. Tuolloin olin lastenklinikalla lääkärinvalvonnassa, seuraavan kerran murrosiässä ennen rippikoulua niin ikään lastenklinikalla ryhmässä, jota vetivat lääkärikandit. Sitten olin jo työelämässä jolloin varmaankin olen päässyt hoikimmilleni aikuisikäisenä. Tähän väliin kyllä osuu vielä yksi urakka ennen kuin jatkoa seuraa sitten avioitumisen jälkeen, jonka saavutukset romuttuivat ei eroon vaan palkintomatkan houkutuksiin. Ja nyt sitten on kyseessä tämä kyseinen muutosmatka. Yhteistä noille aiemmille isoille pudotuksille on usean kymmenen kilon pudotus ja viimeistä kertaa lukuunottamatta myös takapakki + n. 10-20 % lisäpaino aiempaan aloituspainoon. Tuon palkintomatkaan päättyneen laihtumisen tulosta en kuitenkaan saanut kerättyä onneksi takaisin, mutta niin paljon, että oli jo syytä ryhtyä tähän viimeisimpään elämänmuutoksen tekemiseen. Noiden yritysten väliin on mahtunut myös monen monta pienempää yritystä puolenpäivän - viikon - kuukauden kuureihin. Joten kokemuksesta jojo-painoista on kertynyt.

Nämä kaksi viimeisintä ovat olleet elämänmuutoksia. Viimeksi saimme mieheni kanssa jo pääosin ruokavalion muokattua hyväksi, mutta eihän minulle olisi tullut tuota 50 kg takaisin, ellei ruoasta olisi lipsuttu. Tällä kertaa muutoksessa keskeisenä on ollut edelleenkin ruokavalio, oikeaa ruokaa ja oikea määrä, painopiste nimen omaan määrässä. Liikunta tulee nyt sitten tukemaan muutosta. Ja nimen omaan liikunnan mukaan ottaminen rohkasi minua julkistamaan blogini, koska nyt tuo blogin otsikkokin vastaa entistä paremmin tavoitettaan. Otsikon taustoista sitten myöhemmin!

Tervetuloa lukemaan, myös kirjoitus- ja kielioppivirheitäni vilisevää tekstiäni!
Luen mielelläni kommenttejanne, mutta ainakin näin alkuun pidätä oikeuden niiden julkaisuun suoraan sivulle, vaan tarkistan ne ensin.

70 viikkoa, - 52 kg

BMI: 30,2 Kokonaispudotus: 52,1 kg

Melkein puoli vuotta on taas kulunut edellisestä taman blogin painon päivityksestä. Tuo saattaisi kertoa repsahduksesta tai takapakista, mutta onneksi ei tällä kertaa, vaan edelleen ollaan pysytty kaidalla tiellä ja seuraavaa tavoitetta kohden tähdäten. Edellinen tavoite oli kilotavoite, eli pudota alle tasakymmenluvun, nyt ollaan tähdätty tuota BMI:tä alle lihavan rajan, eli alle 30:n. Pari kiloa, pari kiloa vielä!

Puolen vuoden aikana harmillisin muutos on tuo painonkehitykseen käyttämäni Kiloklubin näkymän muuttuminen ei niin kannustavan informatiiviseksi kuin vanha versio. Tuollaita seurantakuvaa, kuin edellisessä painopäivityksessä on ei enää saa. Pitäisi ilmeisesti koota nuo tiedot tuolta käsin muuhun formaattiin, mutta niin pitkä istuminen ja näpertely koneen ääressä ei ole terveydelle hyväksi. Joten koetetaan kannustaa itseään nyt sitten muutoin.

Positiivisia asioita on puolessa vuodessa tapahtunut paljon.

• Vaatekaappi on jo kolmannella kierroksella, eli paljon mielikuvitusta on saanut käyttää vanhojen vaatteiden kutistamiseen ja uusiakin on ollut pakko ostaa. Onko meidän vaatekaapista se vaatteenkutistajakoi nukahtanut, kun nykyään kaikki vaatteeni ovat liian isoja? 
• Syysmatkan herkuttelu ei jatkunut matkan jälkeen, vaan saimme kurssin alaspäin palautettua heti reisuun jälkeen. Toisaalta kropalle ja mielelle oli oikeasti hyvä, että välillä saa hieman höllentää, sen jälkeen taas jaksaa olla tarkka syömisissä ja oppii siihen normaaliin arkeen, mitä tällaisen pudotusurakan jälkeen elämän pitää jatkossa olla. Vanhaan menoon ei ole paluuta, se on vaan opittava ymmärtämään.
• Liikkuminen on tullut mukaan ruokavalion lisäksi. Kävelylenkit ovat tuleet säännölliseksi osaksi viikkorytmiä. Ensin ne oli lyhyitä reilu 2 km ja n. 25 min "huijauslenkkejä", sorsanruokinnan varjolla. Pikku hiljaa mukaan tuli pidempiäkin pyrähdyksiä, 40 minuuttiin. Kummalista kyllä samat lenkit vievät nykyään vaan vähemmän aikaa, joten matkaa pitää jatkuvasti pidentää. Nyt peruslenkki on n. 5 km ja  45 min. Noita tehdään sellaiset 3-4 kertaa viikossa ja viikonlopulle yriteään mahduttaa yksi pidempikin reissu sään salliessa.  
• Ja paras lopuksi, Mia - personal treenarimme. PT on ollut meillä mieheni kanssa pitkään puheissa, mutta saamattomuusko vai nuukuusko on ollut syynä ettei olla ryhdytty ajatskta pidemmälle.  Nyt syksyllä törmäsimme hyvinvointimessuilla "personal trainer" -tekstiin esitelijän selässä. Katseemme kohtasi mieheni kanssa ja siitä ryhdyimme juttusille ja nyt Mia seuraa kehitystämme ja kuritaa meitä eteenpäin varsinkin liikkumisen osalta. Kävelylenkeille hän on saanut meille temponnostoa ja tuota pituutta lisää mutta ennen kaikkea olemme innostuneet kotijumpasta ja jopa hieman venyttelystäkin. 

Paljon muutakin positiivista on toki tapahtunut mielen ja kunnon osalta. Tärkeimpänä pidän nyt kuitenkin jatkon, että pysyn jo saavuttamassani kunnossa, mutta ennen kaikkea, että tästä tulee sitä normaalia elämää. Ruokaa ei tarvitse erityisesti tarkkaille, vaan sen osaa valita oikein ja oikean määrän. Päivittäin tulee liikuttua riittävästi ja välillä jopa enemmän. Elämä ei ole jatkuvaa laihduttamista, sen pitää olla normaalia terveitä ja oikeita valintoja sopivassa suhteessa.