No sille kuuluu jo aika huonoa, tässä saa kohta unohtaa lyllertämisen kokonaan, kun juoksujalkaa jo alkaa kutitella.
Voi olla, että vieläkin lyllertäisin, ellen viime syksyllä olisi tavannut personal trainer Miaa. Tavoitteemme hänen suhteen oli, että me kaksi sohvaperunaa löytäisimme ja oppisimme oikeat, meille sopivat tavat liikkua ja emme lannistuisi huonoista ulkokeleistä talvella. Painonpudotus oli jo tuolloin hyvässä vauhdissa mutta liikkuminen, no ei sitä juurikaan ollut, lähinnä vähäistä "puistokävelyä". Salille tai jumppaan meno ei oikein tuntunut luontevalta siinä täydellisessä rapakunnossa.
Innoissamme haaveilimme mielessämme salitreeneistä, tanssiharrastuksesta ja kaikista uusista liikkumismahdollisuuksista. Minulla oli kuitenkin aikamoinen kammo kaikenlaiseen ryhmäliikuntaan ja valitinkin alkuun omaavani kaksi samanpuoleista jalkaa, ja mikään ei onnistu. Mieheni ei uskonut pystyvänsä juoksemaan tai hyppimään, eikä ajatuskaan sauvakävelystä kuulunut miestenlajeihin.
Ensitapaamisellamme Mia kuunteli ajatuksiamme ja innostustamme, mutta käyttikin ammatisilmäänsä ja oivalluta, että ei suositellutkaan meille kuntosalia (lähes tyrmäsi ajatuksenkin siitä), vaan alkuun pohjakunnon kohentamiseksi ihan vaan kotijumpaa pidennettävien kävelylenkkien lisäksi. Tuota emme odottaneet ja alkuun tuntuikin vähän pettyneeltä, mutta kun vauhtiin päästiin niin todellakin tuo oli meille se oikea tie. Innostuimme kotijumpasta todella ja kun löysin vielä meille ohjelma-appsin, jolla talvi-iltaisin tömistelimme olohuoneen lattialla hyppyjä, kyykkyjä, rutistuksia, niin kotijumppa tuntui jopa mukavalta (anteeksi alakerta, jos lamppunne tärisi hyppelyiden aikana).
Kävely on kuitenkin edelleen meille lajeista mieluisinta. Enää ei mennä pelkkiä puistokävelyjä, vaan tehoa ja matkaa on tullut yhteisten treenienkkien myötä huomasti lisää. Nykyisin suihkimme mennä sauvojen kera, vaikka ensimmäisestä treenistä meinasi tulla katastrofi takatalven iskiessä sovitulle ohjaukselle. Toisella yrittämisellä edes kolisevat sauvani eivät poistaneet innostusta ja miehenikin on se, joka ehdottaa nykyisin lenkille sauvoja mukaan. Osamatkat lenkeistä sujuu jo jopa lyhyiden hölkkäpyrähdyten kera, varsinkin ylämäistä saa mukavaa sykkeennousua juoksuaskelilla.
Jos joku tänä päivänä vielä pitää personal trainerin hankkimista turhuutena ja kalliina, niin oman kokemuksemme mukaan voin kyllä suositella sitä. Mutta on kuitenkin muistettava, että paraskaan PT tai hyvä ohjaus ei nosta kuntoa tai laihduta, se olet sinä itse joka teet töitä! Meillä on myös käynyt hyvä tuuri löytää heti ensikerrasta miellyttävä ja meille sopiva PT. Löysimme helposti yhteisen sävelen ja sopivan tapaamistahdin, joka on ollut n. pari kertaa kuukaudessa.Tuolloin ollaan käyty asioita läpi ruokavaliosta ja muuta elämäntilanteesta ja tehty uusia jumppaliikkeita tai lenneilty. Kummasti vaan yhteisen tapaamisten jälkeen on seuraavana päivänä löytynyt aina uusia kivistäviä lihaksia, joista pelkkien ei omatoimilenkkien jälkeen ole ollut tietoakaan.
Seuraavaksi odotamme jo syyskautta, jolle on lupausta niistä salitreeneistä ja minullakin voi olla sittenkin jalkapari, joilla voisi koettaa ryhmäliikuntaa. Kesä kävelään ja liikutaan mahdollisuuksien mukaan ulkona. Sadepäivinä nuo sohvanpäädyssä odottavat kahvakuulat saavat kyytiä, onneksi työpaikan tyhy päivässä sain kokeilla niitä, ja joitain liikeitä on vielä mielessä.
Lopuksi vielä painopäivitys:
Painoni on pysynyt hallinnassa, pientä laskua on edelleen, mutta nyt onkin tasapainottamisen aika. Miehen osalla paneudutaan painojumiin, missä mättä, että vaa'alla lukemat ei kuukaudesta toiseen laske vaikka mies on jo kohta lopettanut syömisen ja juoksee kuin hirvas metiköissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti