sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

43 viikkoa, -36 kg

BMI: 34,9 Kokonaispudotus: 35,8 kg


Ensimmäinen välitavoite on enää vajaan kilon päässä.

Pudotustahti on hieman hidastunut, ja muutama takapakkipiikkikin on koettu. Ensimmäinen osui "häämatkamme" kohdalle, jolloin tuhti arabiruoka ja matkaherkuttelut, vaikka kuinka yritti olla kohtuullinen, hieman nostivat painoa. Mutta kotona pääsimme kuitenkin melko hyvin ruotuun. Toinenpiikki osui tuohon menneeseen juhannukseen.

Kokonaisuuteen olen tyytyväinen ja en ole lainkaan huolestunut hieman hidastuneesta tahdista, koska eihän tuon koko ajan tarvitse pudota. Tällainen pieni tasoitusjakso voi olla väliin hyvästäkin. Samalla olen jälleen huomannut, että juuri tällaisen pysähdysjakson aikana kroppa on näyttänyt ulospäin laihtumisen merkit ja ulkopuolisetkin ovat nyt huomanneet muutoksen.

Menneiden viikkojen aikan on myös liikkuminen lisääntynyt ja siihen on tullut jo haluja. Kävelylenkit ovat jo melkein päivittäiset, mikäli ilma vain sallii. Arkena lenkki on vielä lyhyt, sellainen puolen tunnin sorsien ruokintareissu. Viikonloppuisin on matkaa jo pidennetty tuosta melkein puolella. Jonkun verran olen koettanut vatsalihaksia vahvistaa, sillä kauhukseni on myönnettävä, että en oikeasti pääse niillä edes yhtään istumaan nousua. Tuo ei kuitenkaan ole vielä ollut säännöllistä harjoittelua.

Ruuan suhteen pähkinöistä, manteleista, rusinoista ja kuivatuista karpaloista on tulossa ongelma. Näiden syönti on enneminkin lisääntynyt kuin vähentynyt (vrt. edellinen kirjoitus), mikä myös selittää tuota painonlaskun pysähdystä. Nyt tuohon on puututtava. 
Muuten ruoka ja määrät ovat olleet kohtuullisia, lukuunottamatta noita matkoja. Kasvishimoni ei ole edellenkään mihinkään kadonnut ja grillimakkarat ja pitsa eivät maistu.

Seuraavaksi pääseekin sitten ruuvaamaan tuota tavoiteviivaa alaspäin. Jos näin kesälle olisi maltillinen, ja sallisi myös ruualla nauttimista ja ei ihan viimeseen vetäisi tuota vielä. Seuraava välitavoite voisi olla  BMI alle 30. Siihen on n. 20 kg matkaa ja Kiloklubin laskurin mukaan tavoite olisi ehkä saavutetavissa n. 22 viikossa. No kauemmin tuohon tulee menemään, mutta kunhan sinne joskus putoaisi niin hyvä ja ilman takapakkeja ylöspäin. Tässäkin kannattaa muistaa, että ei se matka tapa, vaan vauhti, eli jos liian tiukkaan vetää voi se maali jäädä saavuttamatta. Tätä nyt vajaan kilon päässä häämöttävää välitavoitetakin on tavoiteltu yli viisi vuotta, ylä ja alamäkien kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti